Emalikukka on kulttuurihistoriallisesti arvokas toimitilakiinteistö Järvenpään asema-alueen kupeessa Pajalassa, joka on suojeltu asemakaavalla. Yli 7000 m2 laajuisen rakennuksen vanhimmat osat ovat valmistuneet vuonna 1926 ja uusin osa 2009. Alun perin tehdaskäytössä ollut toimitilakiinteistö palvelee nykyään toimijoita laidasta laitaan. Emalikukassa on yhä teollista toimintaa, mutta myös liiketilaa, toimistotilaa, liikuntatiloja, tiloja pienyrityksille ja Järvenpään kaupungin nuorisokeskus.
Alla olevasta linkistä pääset tutustumaan vapaisiin toimitiloihin.
Emalikukka sijaitsee vilkkaan Pajalantien varressa lähellä keskustaa. Vain korttelin päässä sijaitsevasta liikekeskus Aallopista löydät runsaasti palveluita sekä monipuolisen S-marketin. Järvenpään rautatie- sekä linja-autoasema sijaitsevat vain 500 m päässä Emalikukasta. Asema-alueen läheisyydessä on useita lounasravintoloita ja lähipalveluita.
Kiinteistö muodostaa oman korttelinsa, jota rajaavat Pajalantien lisäksi kiinteistön mukaan nimetty Emalitehtaankatu sekä Metallimiehenkatu ja Valimokuja. Tästä syystä rakennuksen eri osilla on eri osoitetiedot, mutta yleisosoitteena toimii Emalitehtaankatu 2.
Rakennusten ympärillä on reilusti autopaikkoja kiinteistön vuokralaisille ja vierailijoille. Kiinteistön sisäpihalla on kaksi sähköauton lattauspaikkaa.
Tutustu sijaintiin Googlen karttapalvelussa.
p. 041 312 8792
Emalikukan Elävöittäjät ry koostuu Emalikukassa toimivista yrittäjistä. Yhdistyksen tavoitteena on elävöittää Emalikukkaa, järjestää erilaisia tapahtumia sekä edistää historiallisen kiinteistön tunnettuutta.
Sekä Emalikukassa että muualla toimivat yrittäjät voivat liittyä yhdistyksen jäseneksi. Yksityishenkilöt voivat myös liittyä kannatusjäseniksi. Lue lisää yhdistyksen verkkosivuilta.
Yhteyshenkilö:
Kaisu Vaihevuori, puheenjohtaja
emalikukanelavoittajat@gmail.com
Emalikukka on tunnetetaan vanhana Järvenpään Kumitehtaana, mutta hieman yllättäen kiinteistön ensimmäiset osat rakennettiin alunperin Juustotehdas Oivan tarpeisiin vuonna 1926.
Juustotehdas toimi tiloissa kuitenkin vain muutaman vuoden ja Järvenpään Kumitehdas aloitti toiminnan tontilla 1930 ja toiminta jatkui aina vuoteen 1979 asti. Tehtaalla valmistettiin useita, jokaiselle suomalaiselle tuttuja kumituotteita, kuten kumisaappaita, autonrenkaita ja kalosseja. Tehtaan omisti Suomen Gummitehdas Oy, josta tuli myöhemmin myöhemmin Suomen Kumitehdas Oy ja osa Nokia-konsernia.
Kiinteistöä on vuosikymmenten varrella remontoitu ja laajennettu useaan otteeseen vastaamaan muuttuneita käyttötarpeita. Merkittävin muutos toimittilojen käytössä tapahtui 2000-luvun alussa, kun aiempia tehdastiloja remontoitiin kulttuuritoimijoiden käyttöön. Myöhemmin tiloja on saneerattu myös liike- ja liikuntatiloiksi. Osa toimitiloista on yhä tuotannollisessa käytössä. Temal Oy valmistaa Emalikukassa emaloituja kylpyhuone- ja keittiökalusteita.
Tänä päivänä Emalikukka tarjoaa tilat yli 25 vuokralaiselle, joista suurin osa pienyrittäjiä.
Etsitkö vuokrattavaa toimitilaa yrityksellesi tai heräsikö kysymyksiä Emalikukkaan liittyen? Ota yhteyttä vuokrauksen yhteyshenkilöömme Mattiin, tai lähteä yhteydenottopyyntö alla olevan lomakkeen kautta.
Jos sinulla on kysyttävää Emalikukasta tai vapaista tiloistamme, lähetä meille yhteydenottopyyntö alla olevalla lomakkeella. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.